Meillä asuu PMMP. Paula ja Mira ovat olleet tyttärieni leikeissä siitä saakka, kun he kuulivat Heliumpallo-kappaleen radiosta. Isompi on Paula ja pienempi on Mira ja jollain oudolla intuitiolla he ovat valinneet roolit aivan oikein. Esikoinen on pohdiskeleva haaveilija ja kuopus räiskyvä toiminnan tyttö. Meillä Mira ja Paula ovat mukana aivan arkisissa tilanteissa: suihkussa, leikeissä, iltapalapöydässä, kaikkialla.
Lasteni leikeistä vaikuttuneena kaivelin kuultavaksemme lisää PMMP:n biisejä ja löysinkin niistä varsinaisen aarteen: Tytöt -kappaleen. Siinä lauletaan juuri siitä, mikä itseä on tyttöjeni kasvatuksessa mietityttänyt! Siitä, kuinka tytötkin pystyvät mihin vain haluavat ja kuinka heillä on oikeus olla juuri sellaisia kuin ovat: hulluja, tyhmiä, mahdottomia, ihania.
Sua ei ole tehty kenenkään kylkiluusta, ei raudasta tai puusta
Miten tyttöjä tehdään?
No ne on toisia aineita, mistä tämmöset koostuu
ne kasvaa ihanaksi ja pärjää pakon eessä
kun itsensä ne itse kasvattaa
Mikä voisi olla parempi sanoma pienille tytöille? Tai kenellekään? Jo nyt nämä hädintuskin taaperoiän ohittaneet pohdiskelevat kampaustaan peilin edessä ja pahastuvat siitä, jos joku sanoo lempparipaitaa tyhmäksi. Toisen latistava arvio varmistaa sen, että sitä ihaninta paitaa pidetään päällä enää ainoastaan kotona. Hullua.
Miten voisin opettaa, että toisen mielipide ei ole se ainoa oikea? Että sinulla ja minulla ja jokaisella on oma, yhtä tärkeä ääni? Että ennen kaikkea täytyy luottaa siihen, mitä oma sydän sanoo? Miten he muistaisivat, että he ovat täydellisiä juuri nyt tuollaisenaan, pilvenkevyet jalat tukevasti sadussa ja vielä sittenkin, kun tämän maailman paino jo tuntuu?
Tiedossani on hyvin, että äidin sanomisille annetaan sangen vähäinen painoarvo, joten olen päättänyt antaa PMMP:n tehdä työn puolestani. Toivon, että laulun toistaminen tarpeeksi usein veisi sanomaa tyttöjeni selkäytimeen. Osa kavalasta suunnitelmastani lienee jo onnistunut, sillä kuopus hyräili eräänä iltana leikeissään: ”Mua ei ole tehty kenenkään kylkiluusta…” Word!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä kommenttisi :)